Erilainen joulu
Olen viettänyt yli tusinan verran jouluja eri puolilla maailmaa kolmella mantereella. Nämä joulut ovat olleet kristillisessä ympäristössä, niin että niissä on juhlittu Vapahtajan syntymää.
Ensimmäinen jouluni Intiassa 1973 oli minulle kokemuksellinen yllätys. Olin tehnyt tapahtumarikkaan matkan ja saapunut Intiaan joitain viikkoja aikaisemmin ajettuani kuorma-autolla Belgiasta läpi Itä-Euroopan, Turkin, Iranin, Afganistanin ja Pakistanin. Jouluaattona päättyi intialaisille pastoreille järjestetty konferenssi ja sain tehtäväkseni kuljettaa heidät koteihinsa Ahmedabadiin samaisella kuorma-autolla, jolla olin saapunut Intiaan. Paluumatka Ahmedabadista, jonka tein yksin, kesti varmaan joitain tunteja. Aattoilta hämärtyi ja ajatukseni olivat kotimaan joulussa. Minut valtasi syvä hämmästys, kun missään ympärillä ei ollut merkkiäkään joulusta.
Oli jouluaattoilta, jolloin kotona Suomessa kaikki hiljentyy ja voi kokea, että on joulu. Mutta Intian kaduilla ja teillä, ja varsinkin teiden varsilla, arkinen työpäivä jatkui niin kuin kaikkina muinakin päivinä, jolloin ihmiset raatavat aamuvarhaisesta yömyöhään. Tajusin, että kaikilla ihmisillä ei ole joulua.
Kadunvarsilla raatavilla ihmisillä ei ollut myöskään lepopäivää. Sitä vietetään Jumalan ihmisille antaman käskyn pohjalta ”muista pyhittää lepopäivä”. Juutalaiset ja kristityt noudattavat tätä käskyä. Köyhät hindutaustaiset intialaiset eivät tunne käskyä, vaikka kristillisistä ja siirtomaavallan vaikutteista johtuen joillakin ihmisillä on maassa sunnuntaivapaa. Köyhät intialaiset ovat pääsääntöisesti kastittomia daliteja, joilla ei ole ihmisarvoakaan. Dalit taustainen ystäväni kertoi, kuinka hänen äitinsä oli opettanut, että dalitit ovat eläimiäkin arvottomampia. Se on yksi syy, miksi satojatuhansia daliteja on kääntynyt viime vuosina kristityiksi saadakseen edes ihmisarvon, jonka he kokevat saavansa tullessaan kristityiksi. Kääntyessään kristityksi kastiton pääsee vapaaksi syrjivästä kastilaitoksesta, jossa hänellä ei ole mahdollisuutta saada ihmisarvoa.