Pieni mutta yhteisöllinen
Olin joulunaikaan Birminghamissa. Kävin jouluaattona ja joulupäivänä vierailupaikkani lähistöllä olevassa anglikaanikirkossa. Molempina päivinä tässä pienehkössä kirkossa oli kohtalaisesti jumalanpalvelukseen osallistujia.
Puhuin seurakunnan kirkkoherran kanssa, joka oli seurakunnan ainoa pappi. Tiedustelin häneltä, kuinka paljon jäseniä heillä on seurakunnassa. Sain yllättävän vastauksen, ”vähän yli 100 jäsentä”. Kirkkoherra taisi olla ainoa palkattu työntekijä seurakunnassa. Kaikki tuntui toimivan yllättävän hyvin vapaaehtoisvoimin.
Seurakunnan kanttori oli vapaaehtoinen tunnettu muusikko. Hän ei päässyt jouluyön messuun, mutta joulupäivänä hän oli paikalla. Jouluyönä käytettiin äänitettyä musiikkia. Se ei tuntunut haittaavan ketään.
Vapaaehtoiset auttoivat ehtoollisen jaossa ja organisoivat, että ehtoollista pääsi ottamaan aina rivi kerrallaan. Kirkkoherra saarnasi kerran ja toisella kertaa saarnan piti yksi maallikko seurakunnasta.
Joulupäivänä kirkkoherra pyysi ihmisiä olemaan vapaaehtoisia, kun joulunajan koristeet siivotaan pois.
Kirkossa oli hyvä henki ja ihmiset tunsivat toisensa ja vapaaehtoisten tehtävät sitouttivat seurakunnan toimintaan.
Olen nähnyt ennenkin vastaavaa toimintaa anglikaanikirkoissa Englannissa. Pienuus ei ole pakottanut seurakuntia yhdistymään mammuttiseurakunniksi, kuten Suomessa yritetään tehdä. Tampereella, missä seurakuntaliitoksia suunnitellaan, on pienimmälläkin seurakunnalla suuret mahdollisuudet toimia itsenäisinä verrattuna moniin Englannin anglikaaniseurakuntiin. Niissä toimii esimerkillisen hyvin yhteisöllisyys, jota on viimeaikoina peräänkuulutettu.
